Oma liikunta-sovellus tekee leikkipuistoista liikuntapaikkoja

Janakkalan kunta rohkaisee liikkumaan uuden Oma liikunta -digipalvelun avulla, jossa kunnan leikkipuistojen ja liikuntapaikkojen välineisiin räätälöityjä liikkeitä esitellään opastusvideoin. Videoita pääsee katsomaan joko netin karttasovelluksen tai paikan päällä laitteissa olevien QR-koodien kautta.

yhteistyö on toiminut ja olen pystynyt itse vaikuttamaan siihen, kuinka tiheästi sovimme palavereja projektin asioista. Minut asiakkaana pidetään kartalla siitä missä vaiheessa projekti menee.”

Inkeri Jortikka, Liikuntapäällikkö, Janakkalan kunta

QR-koodin takaa paljastuu video, jossa neuvotaan mitä kyseisessä paikassa tai laitteessa voi tehdä ja miten liikkeet suoritetaan turvallisesti. Palvelussa voi myös jättää palautetta liikuntapaikoista ja -laitteista.

Videoilla esitellään liikkeitä, joiden teossa voi hyödyntää 170 laitetta ympäri kuntaa, kuten hiekkalaatikoita, keinuja, liukumäkiä ja kiipeilytelineitä. Tulevaisuudessa QR-koodeja ohjevideoineen lisätään myös kuntosalilaitteisiin.

Kuvia palvelun ensimmäisestä julkaisuversiosta.

Kuvia palvelun ensimmäisestä julkaisuversiosta.

Palvelu on toteutettu Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämällä 15 000€ valtionavustuksella Liikunnallisen elämäntavan paikallisten kehittämisavustusten määrärahasta.

Palvelun ensimmäinen versio julkaistiin keväällä 2019 ja sitä voi kokeilla osoitteessa: https://omaliikunta.janakkala.fi/